22.8.2019
Karkit ja patukatVälipala quinoasta ja maapähkinävoista
Tää resepti on parin viikon takaa viikonlopulta, kun teki mieli oikeasti jotain makeaa, mutta kuitenkin terveellistä. Kaivelin jääkaappia ja mietin mitä hyvää keksisin. Keitetty quinoan loppu sai parikseen sokeroimatonta maapähkinävoita, hieman kookosöljyä, muussattua banaania, kaurahiutaleita ja pari tuoretta taatelia. Hei oikeasti sen ei välillä tarvitse olla sen vaikeampaa. Tätä ”mössöä” tuli syötyä lusikalla suoraan kulhosta (menee siis täydellisesti niinkin) kunnes sain viimeisteltyä loput vielä kuvissa näkyvään muotoon. Mansikat toivat ihanaa raikkautta lopputulemaan, ne eivät joskaan ole pakollisia, mutta toisaalta ne ovat se piste ii:n päälle.
Olen pitänyt kiinni kynsin ja hampain mansikkakaudesta (en suostu myöntämään, että se on pian ohi) ja olen vielä saanut pilkottua aamupuuroon kotimaisia tuoreita mansikoita, mutta ymmärrän että pian tuon aika on taas ohi, vuodeksi. Mutta voisin kokeilla tähän päälle mansikoiden sijaan myös esimerkiksi kotimaisia omenoita (ripauksella kanelia).

Quinoa on muuten todella miedon makuinen. Sitä on ehkä eniten totuttu käyttämään riisin tapaan ruoan lisukkeina tai salaateissa, mutta suosittelen kokeilemaan quinoaa myös esimerkiksi tuorepuuroissa. Quinoa on yrtti, joka on sukua pinaatille ja punajuurelle. Se sisältää runsaasti proteiinia, sulaa helposti ja on luontaisesti gluteenitonta.Quinoaa voi myös poksutella kattilassa popcornin tapaan (huomioi kuitenkin siementen huomattavasti pienempi koko!) .
Maapähkinävoi-quinoa välipala
Ainekset (5 annosta)
- 1 kpl banaani
- 1,5 dl keitettyä quinoaa
- 1,5 dl kaurahiutaleita, gluteenittomia
- 2 rkl maapähkinävoita
- 2 rkl kookosöljyä (sulana)
- 2-3 kpl taateleita
Tee näin:
- Keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaisesti ja jäähdytä. Kuori ja muussaa banaanit sekä taatelit sauvasekoittimella (tai haarukalla). Sekoita kulhossa muussattu banaani*, taatelit, quinoa, kaurahiutaleet, maapähkinävoi ja lisää sula kookosöljy. Maista (jos kaipaat lisää makeutusta lisää taateleita), jos haluat koostumuksesta jämäkämmän lisää hieman kaurahiutaleita.
- Sekoita ja muotoile ”patukoiksi”. Nosta hetkeksi jääkaappiin tekeytymään (n. 30 min- 1 tunti).
- Leikkaa pinnalle tuoreita mansikoita (ja valuta lusikalla nauhana hieman maapähkinävoita mansikoiden pinnalle)
- Kokeile mansikoiden sijaan esimerkiksi kotimaisilla omenoilla ja ripauksella kanelia.
- Nauti.
- Mitä tummempi, ruskea pilkullisempi banaani on, sitä makeampi se myöskin on.