2.6.2019
GrilliherkutGrillattu juustoleipä
Heippa ihanat, se on kesäkuu!! Toukokuu meni kyllä niin vauhdilla, vaikea käsittää että kesä on jo ihan käsillä! IHanaa! Tämänkertainen resepti grillattu juustoleipä maistui kyllä vieraille, kun sitä ensimmäistä kertaa tarjosin. Tämä onkin todella nopea ja helppo valmistaa ja juustoleivästä tulee grillattuna ihanan pehmeää ja venyvää. Tein sekä makean, että suolaisen täytteen ja tulen taatusti tekemään myös toiste. Tarjoa grillatun juustoleivän kera esimerkiksi raikasta salaattia. Juustoleipä sisältää 27 grammaa proteiinia, joten se on aika täyttävää.
Myös vieraat innostuivat reseptistä siinä määrin, että alkoivat jo suunnittelemaan millä täytteillä itse valmistavat tätä omana kotonaan. Tämä resepti on varmasti parhaimmilaan toteutettu jos pystyt grillaamaan sen hiilillä, mutta kyllä kaasugrilli (tai grillivastuksen alla uunissa) tämä myös onnistuu! Herkullisia grillaushetkiä!
Leipäjuusto, kotijuusto tai kuten Kainuussa kotiseudulla sanotaan juustoleipä, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kotimainen tuorejuusto on paistettu uunissa pyöreäksi leivän muotoon. Perinteisesti tämä herkku on kuulunut ainakin meidän suvussa aina juhlapöytään, useimmiten lakkojen kera nautittavaksi.

grillattu juustoleipä
Ainekset (6 annosta)
- Suolainen grillattu juustoleipä
- 1/2 kpl juustoleipä
- 100 g ilmakuivattua kinkkua
- 1 varsi kevätsipulia
- 1 kourallinen kirsikkatomaatteja
- 1 nippu basillikaa
- 1 rkl oliiviöljyä (pinnalle)
Makea grillattu juustoleipä
- 1/2 kpl juustoleipä
- 1 dl tuoretta ananasta (pilkottuna)
- 1 dl raparperiä (pilkottuna)
- 1 rkl kookossokeria / hunajaa
- 1 dl mansikoita (lisää pinnalle vasta grillauksen jälkeen)
Tee näin:
- Laita täytteet juustoleivän päälle ja grillaa kunnes juusto lämpiää ja alkaa hieman sulaa. Juuston alla kannattaa käyttää grilliin soveltuvaa alustaa.