Miten tämä kantajuus näkyy sitten omassa arjessani? Ei sitten mitenkään, bakteerin kantajana olen täysin oireeton, enkä sen olemassaoloa todellakaan muista usein. MUTTA, se miten se minuun vaikuttaa on tilanteet joissa sairastun. ESBL kuten muutkin näistä bakteereista ovat siis pikkuhiljaa kehittyneet sellaisiksi bakteerikannoiksi jotka ovat täysin vastustuskykyisiä tietyille lääkkeille ja antibiooteille ja vaikka tekisimme töitä niiden nitistämisen eteen on kehittymässä koko ajan uusia entistä pahempia sairaalabakteereja jotka ovat huikean pelottavan vastustuskykyisiä.

Omassa historiassani on oikeastaan yksi tilanne jolloin olen pelännyt kantajuuteni puolesta ja se hetki liittyy lapsen syntymään. Oma synnytykseni oli täynnä komplikaatioita ja tästä johtuen jouduin myös leikkaussaliin. TIesin jo vuosia ennen lapsen saamista olevani kantaja, joten jo odotusvaiheessa ja synnytyksen lähestyessä kaikista papereistani löytyi kyllä tieto kantajuudestani. Synnytyksessä tämä tarkoitti, että synnytyssali ja myöhemmin leikkaussali sekä avustavat lääkärit ja kätilöt olivat paremmin suojattuja jotta ESBL ei jäisi saliin ja myöhemmin siirtyisi siitä muihin potilaisiin. Myös koko sairaalassaoloaikanani olin eristyksissä. Hieman outoa kyllä osastolla ollessani tämä meinasi unohtua joka ikinen päivä. Onneksi itse olin sen verran järjissäni, että joka päivä kun huoneeseen oltiin tuomassa muita potilaita sain sanottua että olen eristyksessä, ai niinhän se olikin totesivat hoitajat, joka oli mielestäni aika käsittämätöntä, kiireen ja resurssipulan aiheuttamaa ehkä? Samoin myös huoneessani käyvät siivoajat muistivat ehkä ensimmäisenä päivänä käyttää eri välineitä kuin muissa huoneissa mutta pahoin pelkään että tämäkin taisi unohtua. Komplikaatioista johtuen sain myös sairaalassa antibiootteja suoraan suoneen. Se mikä tilanteessa pelottavaa oli, että hoitava lääkäri joutui todella tekemään selvitystyötä, että mistä löytäisi minulle purevan antibiootin sillä kantajuudestani johtuen tällaisia ei tuntunut löytyvän kuin yksi. Pelkäsin että jos se yksi ainoa löydetty ei tehoa, mitä sitten? No ehkä sitten olisi siirrytty vain kovempiin aineisiin? en tiedä? Toki pelkään myös että jos tulevaisuudessa sairastun tai joudun sairaalahoitoon minulle ei ehkä löydy lääkettä. Mutta en voi elää siinä pelossa, koska me eletään tässä ja nyt.