20.3.2019

Yleinen

Lapsuuden ruokainhokit vs. tilanne nykyisin?

Muistatko olitko lapsena kaikkiruokainen vai oliko sulla jotain ruokainhokkeja? Vaikuttavatko nuo ruokainhokit edelleen syömiskäyttäytymiseesi vai oletko päässyt niiden yli?

Aloin pohtimaan omia lapsuuden ruokainhokkeja ja muistelen itselläni olleen niitä useampiakin. Olen äidin mukaan ollut lapsena varsin nirso ruoan suhteen vaikka meillä syötiin monipuolisesti kotona tehtyä ruokaa. Arkisin ruoka oli yksinkertaisempaa ja nopeasti valmistuvaa, mutta viikonloppuisin ruoanlaittoon panostettiin enemmän ja tarjolla olikin enemmän pidempiä kypsymisaikoja vaativia ruokia jälkiruokineen. Muistan että ruoka on siihen(kin) aikaan ollut varsin terveellistä, sillä muistan että meillä oli aina esimerkiksi salaattia ja kasviksia ruoan kanssa, mikä ei ehkä ollut niin tyypillistä (siihen aikaan!). Äiti on aina leiponut todella paljon ja kyllä mulla on paljon muistoja lapsuudesta että olen leiponut itsekin ja valmistanut ruokaa.

Makuaisti kehittyy jo lapsuudessa, onneksi sitä voi kehittää läpi elämän. Jos jo lapsena totutellaan maistelemaan uusia erilaisia makuja on usein ennakkoluulottomampi tekemään näin myös myöhemmällä aikuisiällä. Sanotaan, että uutta raaka-ainetta maistellessa tulisi sitä maistaa ainakin yhdeksän erillistä kertaa jotta makuaisti kehittyisi, toisto siis kannattaa. Myös sillä miltä ruoka näyttää on merkitystä kuinka mielellään sitä haluaa maistella. Koostumus myös vaikuttaa, siksi kannattaakin kokeilla raaka-ainetta hieman eri muodoissa.

Mutta niihin inhokkeihin ja mikä tilanne on tänä päivänä?!

Yksi mun suuuuuuri lapsuuden inhokki oli kananmuna, niin keitettynä kuin paistettuna. Tämä lienee saaneen alkunsa siitä että silloisten ravitsemussuositusten mukaan lapsille suositeltiin syötettävän kananmunia oliko jopa viikottain vai päivittäin?! Ehkä enemmän ensimmäistä, mutta omat muistikuvat aiheesta ovat että sitä yritettiin piilottaa minulle vähän jokaiseen ruokaan ja maistoin sen keitetyn kananmunan aina läpi ruoasta kuin ruoasta! Kouluaikoina kananmunakastike sai aikaan suorastaan oksennusrefleksin, käsittämätöntä! Itse en päässyt yli tästä inhokista kuin vasta täysi-ikäisenä. Ja silloinkin hyvin pitkän totuttelun jälkeen. Pystyin alkuun syömään vain paistetua munaa (esim ketsupilla tai muulla kuorrutettuna, ettei itse kananmuna maistu läpi yhtään) ja vasta huomattavasti myöhemmin onnistuin syömään keitettyä kananmunaa. Tää inhokki on onneksi mennyttä päivää ja nyt tykkään kyllä kananmunasta! Tässä muuten kuva mun viikonlopun aamiaiselta, munakasta?!

Tämä on myös hassu inhokki sillä inhosin yli kaiken verilettuja ja ryynimakkaraa! Omissa mielikuvissani muistelen että sitä oli meillä tarjolla tämän tästä, vaikka äidin mukaan tätä tarjoiltiin minulle ehkä muutaman kerran lapsuudessani, eikä tämä ollut mitenkään meidän ”vakioruokaa”. Kumpikaan ei edelleenkään kuulu niihin ylimpiin lemppareihin, mutta verilettuja kyllä pystyn syömään jos ne on oikein kunnolla pannulla paistettuja ja tarjoillaan runsaan puolukkahillon kera.

Toinen inhokki oli sienet. Oma isäni inhosi sieniä ja tartutti tämän myös minuun. En tietenkään suostunut edes maistamaan miltä sienet maistuvat, vaikka sittemmin myöskin tämä inhokki on kääntynyt lemppariksi. Vasta myöhäisellä aikuisiällä tämäkin!

Inhosin myös valkosipulia. Kuten sienien kohdalla, myös tässä oma isäni inhosi valkosipulia ja tartutti tämän minuun. Aika ilmiselvää miten helposti kaikki meidän aikuisten ruokatottumukset ja inhokit siirtyvät myös lapsille! Valkosipulista minusta tuli kyllä sittemin ystävät, muistaakseni jo teini-iässä. Ja tää rakkaus kestää.

Sitten muistan että en mitenkään pitänyt vesimelonin mausta. Omaan makuuni se maistui oudolta ja vedeltä. Omissa ruokamuistoissa muistan kun pikkuveljeni söi tätä suuria lautasellisia minun nyrpistellessä vieressä. En osaa yhtään sanoa saiko tämä inhokki varsinaisesti alkua mistään, en vain pitänyt sen mausta. Tämäkin muuttui vasta pitkälle aikuisiällä. Nyt niin vesimelonit kuin muut melonit maistuvat kyllä todella herkuilta.