26.1.2018
YleinenTerveelliset ruokatottumukset lapselle turhia hösäämättä?
Tää on varmasti aihealue jolla ammun itseäni jalkaan, sillä mikäs sen pahempi peikko, kun alkaa arvostelemaan toisia äitiä tai lapsia. Yritän siis pitää kielen keskellä suuta, koska tämä on monella tapaa vaikea aihealue. Niin itselle kuin monelle siellä ruudun toisella puolella jolla on ikinä ollut ongelmia syömisen kanssa on varmaan pakko myöntää, että on ne opit tulleet jo varhaisessa nuoruudessa.
Tää postaus sai kimmokkeensa Hesarin julkaisusta Vääränlainen kasvatus voi vinouttaa lapsen suhteen syömiseen. Artikkelissa ravitsemusasiantuntija Patrik Borg kertoo, että kun lapsi pakotetaan syömään, syöminen voi häiriintyä ja lihomisen riski kasvaa. Tavallaan hän on oikeassa, mutta tämä herättää myös tässä leijonaemossa hieman ristiriitaisia tunteita.
Oma kohta 5-vuotias poika on ollut aina todella pieni ruokainen, monella mittarilla jopa nirso. Pienikokoista lasta on syntymästä asti neuvolassa punnittu useita ylimääräisiä kertoja (kun ne kasvukäyrät eivät mene juuri siellä keskiarvolla) ja samalla puoleksi jopa syyttäen kyseenalaistettu sitä saako lapsi varmasti tarpeeksi ruokaa vai ei. Ohjeistus on epäsuorasti ollut neuvolankin toimesta, että yritä nyt saada lapsi syömään niin paljon kuin mahdollista, keinolla millä hyvänsä. Voin kertoa, että asian ympärillä on ollut melkoista tasapainoilua ja siksi olen usein pelännyt, että aiheutan tällä ruoalla hösäämisellä vielä jotain traumoja lapselle.
26.1.2018
YleinenTerveelliset ruokatottumukset lapselle turhia hösäämättä?
Tää on varmasti aihealue jolla ammun itseäni jalkaan, sillä mikäs sen pahempi peikko, kun alkaa arvostelemaan toisia äitiä tai lapsia. Yritän siis pitää kielen keskellä suuta, koska tämä on monella tapaa vaikea aihealue. Niin itselle kuin monelle siellä ruudun toisella puolella jolla on ikinä ollut ongelmia syömisen kanssa on varmaan pakko myöntää, että on ne opit tulleet jo varhaisessa nuoruudessa.
Tää postaus sai kimmokkeensa Hesarin julkaisusta Vääränlainen kasvatus voi vinouttaa lapsen suhteen syömiseen. Artikkelissa ravitsemusasiantuntija Patrik Borg kertoo, että kun lapsi pakotetaan syömään, syöminen voi häiriintyä ja lihomisen riski kasvaa. Tavallaan hän on oikeassa, mutta tämä herättää myös tässä leijonaemossa hieman ristiriitaisia tunteita.
Oma kohta 5-vuotias poika on ollut aina todella pieni ruokainen, monella mittarilla jopa nirso. Pienikokoista lasta on syntymästä asti neuvolassa punnittu useita ylimääräisiä kertoja (kun ne kasvukäyrät eivät mene juuri siellä keskiarvolla) ja samalla puoleksi jopa syyttäen kyseenalaistettu sitä saako lapsi varmasti tarpeeksi ruokaa vai ei. Ohjeistus on epäsuorasti ollut neuvolankin toimesta, että yritä nyt saada lapsi syömään niin paljon kuin mahdollista, keinolla millä hyvänsä. Voin kertoa, että asian ympärillä on ollut melkoista tasapainoilua ja siksi olen usein pelännyt, että aiheutan tällä ruoalla hösäämisellä vielä jotain traumoja lapselle.
Pakottamaan minusta ei koskaan ole ollut, mutta sen sijaan tiedän olevani tuputtaja. Neuvolan painostuksesta johtuen oma ruoalla tuputtamiseni johti meillä pian siihen, että lapsi aisti tämän todella helposti ja alkoi jopa pelaamaan pelejä syömisellä, ei syönyt sitten mitään, ei maanittelulla, palkitsemisella saati tuputtamisella. Eikä tämä tietenkään lapsen vika ollut, vaan hän näki, että tämä on ainoa tapa jolla hän voi periaatteessa kontroilloida vanhempaa.
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla pakotettiinko sun lapsuudessa koulussa tai päiväkodissa aina syömään lautanen tyhjäksi? Onko tää vaikuttanut jotenkin sun suhtautumiseen ruokaan tai ruokailuun myöhemmin? Muistan omasta nuoruudestani, että kouluaikoina meillä oli jopa niin, että opettaja kontrolloi hyvin vahvasti sitä miten paljon ruokaa oli ”pakko” ottaa lautaselle. Ruokaa oli myös otettava joka päivä saman verran huolimatta siitä oliko kyseessä lempiruoka vai ei.
Tämä oli silloin lapsena kovin ahdistavaa ja muistan kuinka osa luokkakavereista itki ja söi tai kakistellen koko lautasen tyhjäksi, väkisellä! Järkyttävää näin jälkikäteen ajatellen. Mitähän traumoja koulukavereille mahtoi niistä kokemuksista jäädä?
Oon kuitenkin kohta tässä viiden vuoden aikana oppinut hölläämään tuputtamisen kanssa. Lapsi ilmoittaa helposti ruokapöydässä olevansa täynnä ja sitten samaan hengen vetoon on kyselemässä mitä on jälkiruoaksi. Usein olen yrittänyt ohittaa nämä tilanteet ja saanut lapsen syömään jollain muilla vippaskonsteilla ainakin osan annoksesta.
Olen myös iloinen siitä, että lapsi syö mielestäni todella monipuolisesti kasviksia. Tykkää parsa- ja kukkakaalista, porkkanasta, sipulista (myös raakana), oliiveista, rakastaa muun muassa lehtikaalisipsejä. Lapsi tykkää kokeilla ja maistaa erikoisempiakin juttuja ja ilokseni tykkää kovasti myös raakakakuista ja smoothiesta. Pyrin aina ottamaan lapsen mahdollisuuksien mukaan keittiöön mukaan ruoanlaittoon. Vaikka salaatin tekoon, hämmentämään tai asettelemaan jotain. Leivottaessa lapsi tykkää mittailla aineksia ja sekoitella niitä kulhossa ja syödä jauhoja suoraan pussista ja maistella kaikkea mahdollista!
Kasviksia oon koittanut tarjota monella tapaa ja se, että lapsi näkee myös minun syövän niitä aina varmasti auttaa suhtautumisessa ruokaan. Itselläni oli esimerkiksi pitkälle teinivuosiin asti tiettyjä ruokainhokkeja kuten sienet, valkosipuli ja chili ja nämä kaikki oli suoraan isältä perittyjä! Eli koska hän inhosi kyseisiä ruoka-aineita en tietenkään minäkään niitä voinut maistaa ja muistan vastaavia tapauksia ystäväpiiristä muiltakin. Eli lapset ovat todella herkkiä myös sen suhteen miten itse suhtaudut ruokaan!
Olen yrittänyt myös opettaa että ruualla ei koskaan leikitä ja sitä pitäisi arvostaa. Kaikenlainen osallistaminen, keväällä yrittien istuttaminen tai kasvisten kastelu myös auttavat lasta näkemään miten ruoka kasvaa ja miten kasviksia kasvatetaan ja hoidetaan ennen kuin ne päätyvät maasta lautaselle.
